Kirjautuminen
Käyttäjä:
Salasana:
 
Rekisteröidy
Unohditko salasanasi?
Haku
 
  Tulosta  Lähetä kaverille
Sulje
Sulje
Sulje

Terveysliikunnan suositusmäärät


Ohjatusti tapahtuvat seuraharjoitukset eivät yksin riitä terveyden kannalta riittävän viikoittaisen liikuntamäärän saavuttamiseen saati sitten huipulle tähtäävien liikunta- ja urheilumäärien saavuttamiseen. Kaikki seuratoiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret tarvitsevat ohjattujen tapahtumien tueksi myös monipuolista omatoimista liikkumista ja harjoittelua.

 

Lähes puolet 7-18-vuotiaista harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Urheiluseurassa lapsi ja nuori voi kehittää lahjakkuuttaan ja fyysistä kuntoaan sekä oppia uusia taitoja asiantuntevassa ohjauksessa. Lasten kilpaurheilun lähtökohtana tulee olla lapsi. Lapsella on oikeus urheilla oman innostuksensa ja omien tavoitteidensa mukaisesti. Voittaminen, häviäminen ja tosissaan tekeminen kuuluvat lasten urheiluun. Sen sijaan ulkoa asetetut suorituspaineet ja menestymisen vaatimukset eivät siihen kuulu.

 

Nuori Suomi ja Olympiakomitea  liikuntakasvattajina

Nuori Suomi ja Olympiakomitea haluavat kannustaa kaikkia vanhempia sekä valmentajia tukemaan lapsia ja nuoria saavuttamaan terveysliikunnan suositusmäärät. Tavoitteellisesti urheiluun suhtautuvia lapsia ja nuoria tulee rohkaista pitämään kiinni unelmistaan ja heille pitää tuoda tieto siitä, että päämäärien saavuttaminen vaatii paljon määrällistä ja monipuolista omatoimista liikkumista ja harjoittelua.

Yhteistyössä kolmen kansainvälisen tason suomalaisen huippu-urheilijan kanssa on tuotettu lyhyt videon nimeltä "Seuraharjoitukset eivät yksin riitä". Video on suunnattu erityisesti lasten ja nuorten vanhemmille ja valmentajille.

 

Videon pääset katsomaan linkistä: "Seuraharjoitukset eivät yksin riitä"

 
     


Julkaistu: 29.10.2009 17:51

Kommentit (0)



Uusimmat uutiset
Seuran vuosikokous
06.09.2010 17:56
Alppihiihtoseura Santa Claus Ski Team ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestetään perjantaina 17.9.2010 klo 18.00 Leirikarissa. Esityslistalla sääntömääräiset asiat. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Syysleri Leirikarissa
23.08.2010 16:41
Santa Claus Ski Teamin viides Alppi Syysleiri järjestetään Leirikarissa 17.–19.9.2010. Leirin yhteydessä pidetään seuran syyskokous perjantaina 17.9.

Kauden päättäjäisissä palkintojuhlat
29.05.2010 22:28
Santa Claus Ski Team ry:n kauden 2009-2010 päättäjäisissä palkittiin urheilijoita, seuratoimijoita ja valmentajia. Seuran väki kokoontui juhlistamaan kautta Kunnon Paikkaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

Kaikki uutiset |