Masters

SCST_Masters_kansikuva_JouniLaaksomies

”Omaksi iloksi ja muiden huviksi”

Santa Claus Ski Team Masters on Santa Claus Ski Teamin vähemmän virallinen ‘aikuisjaosto’, kaikille niille, jotka eivät enää kisaa aktiivisesti, eivät koskaan olekaan kisanneet, joiden lapset kisaavat tai jotka muuten vain haluavat viettää aikaa mäessä.

Talvella Masterit laskevat Ounasvaaran Tottorakan rinteissä arki-iltaisin, vuorot ovat tiistaisin ja sunnuntaisin. Mäkitreenikausi alkaa aina tekniikan kertaamisella, aina voi oppia uutta ja hioa vanhaa. Keski- ja loppukauden treeneissä jatketaan tekniikan hiomista ja kierretään keppiä, pitkää ja pätkää. Porukassa on laskijoita ihan kunnon radoille ja kisoihinkin asti, mutta kun meno ei ole tiukkapipoisia, ovat kaikki tervetulleita osallistumaan. Tärkeintä on kuitenki laskeminen! Porukan virallinen motto, joka kuvaa toimintaa täydellisesti on ”Omaksi iloksi ja muiden huviksi”.

Masterit ovat järjestäneet jo useana vuonna Aikuisten Alppihiihtokoulun (ent. Aikuisten Ratalaskukoulu), jossa opitaan laskemaan paremmin ja helpommin, ja koulussa kokeillaan myös ratalaskua. Aikuisten Alppihiihtokoulun epävirallinen tavoite on myös saada lisää jäseniä Mastereiden riemukkaaseen joukkoon.

Viikonloppuisin tehdään reissuja tunturikeskuksiin ja myös vapaalaskureissuja, joissa kavutaan mäet ylös omin voimin. Kerran talvessa tehdään isompi reissu usein Ruotsiin ja/tai Norjaan, jossa yleensä rinne- ja offarilasku, mutta myös useasti on järjestynyt jokin ratavuoro Jällivaaraan. Kauden päätteeksi on jo perinteeksi muodotunut reissu Pallaksen Pyhäkuruun, touko-kesäkuussa. Kesällä Masterit ajavat maastopyörällä, syksyisin koitetaan orientoitua tulevaan kauteen: huolletaan suksia porukalla, sekä käydään yhdessä ulkona ja salilla hikoilemassa.

Urheilijat

Alasuutari Hannu-Pekka
Arajärvi Jarno
Haiko Joonas
Hietanen Tuija
Juntura Aarno
Juotasniemi Tero
Kaartinen Matti
Lehtola Harri
Marski Eero
Martikainen Ari
Moilanen Karin
Mäkiranta Mari
Määttä Esko
Peltomaa Minna
Petrétei Anna
Rantala Miia
Ruha Jukka
Saukkoriipi Teemu
Smieszek Gosia
Stark Raimo
Sunila Saara
Tahvanainen Juha
Tahvonen Juha

(Pakkanen Anna, Pyhä)

Harjoitukset

Tiistaisin klo 17.45 – 19.30 Kuntorinteessä
Sunnuntaisin 14.30 – 16.45 Kuntorinteessä

Reissut

Päivämatkoja tunturikeskuksiin viikonloppuisin
Keväisin Pohjois-Ruotsi/Pohjois-Norja
Kauden päätösreissu Pallas/Pyhäkuru

Yhteystiedot

aarno@totaldesign.fi
jukkaruha@gmail.com
tuija.hietanen@redu.fi

Harjoitukset ja tapahtumat verkossa

https://alppimasterit.nimenhuuto.com
https://www.facebook.com/groups/492237437461958/?fref=ts  (suljettu ryhmä, linkki ei ehkä toimi)

SCST_Masters_sisaltokuva_AnnaPakkanen