Race 10-12
Race 10-12
Santa Claus Ski Teamin Race 10-12 -ryhmän urheilijat harjoittelevat ympäri vuoden. Kesä- ja syyskaudella harjoitellaan kaksi kertaa viikossa valmentajan kanssa ohjatusti, jolloin aikaa jää myös muiden lajien monipuoliseen harrastamiseen. Ryhmän alppihiihtäjien kesäharjoitukset koostuvat monipuolisista motorisista liikuntataidoista ja erilaisista liikemalleista. Harjoituksissa opetellaan myös keskittymään omaan suoritukseen ja erilaisten harjoitteiden tekemistä sekä palautteen vastaanottoa.
Lumikaudella harjoituksia on kolme kertaa viikossa, joista suurin osa kotirinteessä Ounasvaaralla. Osa viikonlopun harjoituksista järjestetään myös isommissa tunturikeskuksissa, jotta päästään kehittämään lajitaitoa vaihtelevissa olosuhteissa ja erilaisissa rinteiden muodoissa.
Ryhmän laskijat osallistuvat pääsääntöisesti Pohjois-Suomen aluekilpailuihin (PS Alppi Cup) ja lisäksi osa ryhmän laskijoista ottaa osaa myös valtakunnalliseen Lasten U10-12 loppukilpailuihin. Tavoitteena ikäkauden lopussa on hallita vahvasti laskemisen perustaidot ja vakioida laskutekniikka sekä vapaalaskussa että radalla. Lajista nauttiminen ja ilon sekä innostuksen säilyttäminen on kaikkein tärkein asia tässä vaiheessa alppihiihtäjän uraa.
Race 10-12 -ryhmän urheilijat ovat syntyneet 2015 tai sen jälkeen.
Kausimaksu
Kausimaksu on 1.350,00 euroa. Kausimaksu sisältää:
- Viikoittaisen valmennuksen
- Seura-asun (takki tai housut)
- Kausikortin Ounasvaaralle
- Seuran jäsenyyden
- Skipassin, lisenssin ja vakuutuksen
Kilpailuista ja leireistä aiheutuvat valmentajakulut eivät kuulu kausimaksuun, vaan niistä maksetaan erillisen ohjeen mukaan. Ainoastaan SM-kilpailuiden valmennuskulut kustantaa SCST. Seura kuitenkin kustantaa kauden aikana kaikkien kilpailujen ilmoittautumismaksut.
ILMOITTAUTUMINEN KAUDELLE 2026-2027: https://scst.myclub.fi/flow/courses/10755746
*****
Urheilijat 2026-2027:
Valmentajat:
Race 10-12 -ryhmän kummiyritykset kausi 2025-2026:



