SANTA CLAUS SKI TEAM PÄÄTTI KAUTENSA SUNNUNTAINA OUNASVAARALLA

SANTA CLAUS SKI TEAM PÄÄTTI KAUTENSA SUNNUNTAINA OUNASVAARALLA

 
Santa Claus Ski Teamin alppihiihtokauden 2023-2024 päättäjäiset järjestettiin sunnuntaina 19.5.2024.

Kulunut kausi on ollut seuralle onnistunut ja jännittävä kausi. Seuran valmennusryhmissä on ollut noin 60 lasta ja nuorta urheilijaa sekä lisäksi reilu kymmenen Masters -ikäistä urheilijaa. Näkyvimmästä jännityksestä on vastannut seuramme edustaja Elian Lehto Maailman Cupin vauhtilajeissa.

Tanja Poutiainen Sporttikerho

Tanja Poutiainen Sporttikerhon on jatkanut suosiotaan lasten ensimmäisenä koko kauden mittaisena kerhona. Tanja Poutiaisen nimeä kantava Sporttikerho on harjoitellut monipuolisesti kaksi kertaa viikossa syyskuun alusta aina toukokuun loppuun asti. Syksyllä kerholaiset opettelivat yleisurheilun ja voimistelun perustaitoja. Talvella keskityttiin alppihiihdon lisäksi maastohiihtoon ja keväällä lumen sulettua siirryttiin palloilun pariin. Alppihiihto on kerhon päälaji ja rinnekauden aikana kerholaiset opettelivat alppihiihtoa erittäin laajasti.

Huhtikuussa Sporttikerho kävi viettämässä Pyhän rinteillä aurinkoisen retkipäivän. Kaikki tämä yhdessä huippuvalmentajien ja mukavien treenikavereiden kanssa. Sporttikerho on tarkoitettu noin 5-10-vuotiaille lapsille. Ilmoittautuminen kauden 2024-2025 Sporttikerhoon aukeaa kesäkuussa 2024!

Taitoryhmä

Taitoryhmä on seuraava askel harrastamisessa seurassa Sporttikerhon jälkeen. Taitoryhmässä lapset voivat harrastaa alppihiihtoa, ilman painetta kisaamiselle. Ryhmä harjoitteli kauden aikana kaksi kertaa viikossa, niin radalla, kuin myös sen ulkopuolella. Ryhmän tärkein tavoite on harjoitella rennolla otteella ja monipuolisesti. Myös Taitoryhmän urheilijat voivat halutessaan osallistua kilpailuihin, mikäli kiinnostusta kisaamiseen löytyy.

Race-ryhmät
Seurassa on kaksi Race-ryhmää: toinen nuoremmille 10- ja 12-vuotiaiden sarjoissa urheileville ja toinen vanhemmille 14- ja 16-vuotiaiden sarjoissa urheileville tarkoitettu ryhmä. Race-ryhmillä harjoituksia on jo hiukan enemmän ja vanhemmassa Race-ryhmässä aletaan opettelemaan myös jo tavoitteellisemmankin urheilijan toimintaa mm. yhteistyössä yläkouluakatemian kanssa. 

Race-ryhmien arkiharjoittelu toteutetaan talvikaudella Ounasvaaralla ja sen lisäksi harjoitusleirejä järjestetään mm. Pyhällä ja Rukalla.  Race-ryhmien harjoitteluun kuuluu myös aktiivinen ja monipuolinen harjoittelu lumikauden ulkopuolella perinteistä ”Alppihiihtäjät tehdään kesällä”-teemaa mukaillen. Race-ryhmien urheilijat osallistuivat aluekilpailujen lisäksi kauden aikana kattavasti valtakunnallisen Mandatum Alpine Ski Tourin osakilpailuihin ja sekä SM-kilpailuihin saavuttaen niissä useita palkinto- ja mitalisijoja.

FIS- ja maajoukkueurheilijat

FIS- ja maajoukkueurheilijamme menestyivät kuluneella kaudella jälleen loistavasti. Huippu-urheilijamme harjoittelevat pääosin eri alppikouluissa (Ruka ja Levi) sekä maajoukkueryhmissä. Kilpailumenestyksestä kahdeksan SM-mitaleiden lisäksi voidaan nostaa erityisesti Elian Lehdon upeat otteet syöksylaskun maailmancupissa. Kauden 2024/2025 maajoukkueisiin nimettiin yhteensä neljä seuran urheilijaa.

Masters-ryhmä

Santa Claus Ski Teamin Masterit harjoittelivat myös ahkerasti läpi kauden. Vaikka Masters-ryhmä toimiikin oman mottonsa ”Omaksi iloksi, muiden huviksi” mukaisesti rennolla asenteella, niin kilpailuviettikin vie välillä mukanaan ja sen tuloksena ryhmän urheilijat saavuttivat jälleen useamman mitalin Masters-sarjojen SM-kilpailuissa, Masters-kilpailujen maailman cupissa sekä Winter World Masters Games -kilpailuissa Italissa.

Kilpailujen järjestäminen

Kilpailujen järjestäminen on aina kuulunut seuran erityisosaamisiin ja päättyneellä kaudellakin seura on ollut järjestämässä eri ikäluokkien alueellisia ja kansallisia kilpailuja sekä FIS-kilpailuja niin Ounasvaaralla kuin Pyhälläkin. Lukuisa määrä seuran vapaaehtoisia on ollut perinteisesti mukana myös Levin maailmancupin järjestelyissä.

Seuran kevätkokous 

Kauden päättäjäisten ohessa pidettiin myös seuran sääntömääräinen kevätkokous, jossa esiteltiin tulevan kauden 2024-2025 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin seuran hallitus tulevalle toimintakaudelle. Seuran talous on ollut päättyneellä kaudella aikaisempien kausien tapaan hyvässä kunnossa ja sen odotetaan jatkumaan vahvana myös tulevalla kaudella mahdollistaen alppihiihdon harrastamisen kohtuullisin kustannuksin mahdollisimman monelle urheilijalle.

Kevätkokouksessa julkistettiin myös muutos, jossa Taitoryhmä päivitettiin nimeltään Elian Lehto Vauhtiryhmäksi. On hienoa, että Elian antoi nimensä käyttöön ryhmälle. Ryhmään siirtyvät lapset ovat pääsääntöisesti aloittaneet alppihiihtoharrastuksensa Tanja Poutiaisen Sporttikerhosta.

Santa Claus Ski Team ry hallitus kaudelle 2024-2025:

Klaus Kianen, puheenjohtaja
Juha Tahvanainen, rahastonhoitaja
Jan Wikström
Harri Lehtola
Kaisa Pyykkönen
Petri Turpeenniemi
Tommi Lehtosaari

Kauden päättäjäisissä palkitut urheilijat ja valmentajat

KAUDEN PARHAAT URHEILIJAT

Paras nainen: Riia Pallari
Paras mies: Elian Lehto

KIERTOPALKINNOT

YLE Lapin radio/Lupaava nuori tyttö: Pinja Alatalo
YLE Lapin radio/Lupaava nuori poika: Lukas Kianen
Caritan palkinto: Lumi Wikström
Intersport Rovaniemi palkinto: Roniel Kangas
Tanjan pokaali: Stella Jaakola         
Kallen Pysti: Einari Herajärvi                             

TANJAN STIPENDIT

Riia Pallari
Elian Lehto

KEPINKIERTÄJÄT TSEMPPISTIPENDIT

Einari Herajärvi
Iida Kaihua
Luka Holopainen
Maria Hyvönen
Eino Heiskanen
Isla Paalimäki
Sisu Jussila              

SM-MITALISTIPENDIT

Elian Lehto
Jesperi Kemppainen
Sonja Jaakola
Stella Jaakola

MASTERS-RYHMÄN SM-MITALISTIT

Tiina Jytilä
Aarno Juntura

KANSAINVÄLINEN EDUSTUS-STIPENDIT

Elian Lehto (Alppihiihdon MC)
Riia Pallari (Nuorten Alppihiihdon MM-kilpailut)
Jesperi Kemppainen (Nuorten Alppihiihdon MM-kilpailut)
Stella Jaakola (Ingemar Trofé Tarnaby, Alpen Cimbra FIS Children Cup)

VUODEN VALMENTAJA, Aippara-pokaali

Vladislav Alupov

VUODEN SEURATOIMIJAT

Juha Jaakola
Jarmo ”Jaki” Laitinen
Harri Lehtola
Tiina Lindelöf
Jan Wikström
Teuvo Soppela